Uutiset

Yepzonin osakeanti oli menestys – miljoonan pääomapotti kansainvälistymiseen

Yepzon_locator_3


Turvateknologiaa kehittävän pirkanmaalaisen Yepzon Oy:n julkinen osakeanti päättyi menestyksekkäästi 20.11.2015. Rahoituskierroksella uutta pääomaa kerättiin uusilta ja vanhoilta sijoittajilta yhteensä noin miljoona euroa. Pääoma tullaan sijoittamaan tuotekehitykseen ja kansainväliseen kasvuun.

Yepzon Oy:n osakeanti toteutettiin 19.10.–20.11.2015. Sen järjestäjänä ja osakkeiden liikkeeseenlaskijana toimi kasvuyritysten rahoitukseen erikoistunut Innovestor Oy.

– Olemme valtavan tyytyväisiä annin tulokseen. Muiden pääomajärjestelyjen ja vipuvaikutusten summana rahoituskapasiteetti alkuvuoden kasvuhankkeisiin ja tuotteemme jatkokehitykseen on yhteensä noin puolitoista miljoonaa euroa, kertoo Yepzonin toimitusjohtaja Otto Linna.

Parikymmentä uutta sijoittajaa

Uusia sijoittajia rahoituskierroksella saatiin 20. Yksi uusista sijoittajista on hämeenlinnalainen kasvuyritysrahoittaja Vanaja Capital Oy, jonka toimitusjohtaja Juha Jekusen mukaan Yepzon täydentää hyvin yhtiön nykyistä sijoitussalkkua.

– Yepzonilla on valmis, ainutlaatuinen tuote, jonka myynti on lähtenyt hyvin käyntiin eri puolilla maailmaa. Yepzon on rakentanut tuotettaan määrätietoisesti sekä kotimaan markkinoille että vientiin. Yhtiön toiminnassa on vahva kansainvälinen ote, jolla tavoitellaan isoja markkinoita. Uskomme Yepzonin vahvaan kasvuun ja tuotekehityksen myötä uusiin tuotesovelluksiin, Jekunen kertoo.

Ensi vuodelle jopa kaksi tuotelanseerausta

Marraskuussa Slush-tapahtumassakin sijoittajien ja median huomion kiinnittäneen start-upin ensimmäinen tuote Yepzon One -paikannuslaite lanseerattiin kotimaan markkinoille vuosi sitten. Pienikokoinen ja akunkestoltaan ylivertainen GPS-paikannin on suunniteltu erityisesti henkilöpaikannukseen, mutta laitteella on paljon kysyntää myös monissa eri harrastussegmenteissä.

Tuotetta tullaan kehittämään käyttäjäpalautteen perusteella entistä helpommaksi ja käyttäjäystävällisemmäksi. Yritys kaavailee ensi vuodelle jopa kahden uuden laitteen lanseerausta.

– Muun muassa Kauppalehti reittasi meidät niiden kotimaisten start-upien joukkoon, joilla on parhaat mahdollisuudet menestyä Piilaaksossa. Onnistuneen rahoituskierroksen avulla alkaa seuraavan sukupolven paikantimen kehitystyö. Olemme enemmän kuin valmiina niin Piilaakson kuin koko maailman valloitukseen!, Linna hehkuttaa.

Yepzon-paikannin on myynnissä EU:n alueella sekä Yhdysvalloissa. Yepzon on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Lisätietoja:
Otto Linna, CEO, Yepzon Enterprises
otto.linna@yepzon.com, +358 43 217 0275

Yepzon Oy kehittää helppokäyttöisiä mobiilipohjaisia paikannuspalveluita. Vuonna 2013 toimintansa aloittanut yhtiö työllistää suoraan neljä työntekijää ja noin 20 tuotekehittäjää alihankkijayrityksissä. Yepzonin omistus on kokonaisuudessaan eurooppalainen ja pääosin suomalainen, ja se jakautuu eri aloilla vaikuttaville yksityissijoittajille. Yhtiön päätoimipiste sijaitsee Tampereella. Lontooseen rekisteröity Yepzon Ltd. on Yepzon Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. Yhdysvaltojen Nevadaan rekisteröity Yepzon Inc. on yhteisyritys Global Expansion Solutionsin kanssa.www.yepzon.com