Uutiset

Tampereen päivän kiertoajelut löivät kaikki ennätykset

Visit Tampereen matkailuneuvonnan järjestämillä Tampereen päivän kiertoajeluilla ja -kävelyillä sunnuntaina 5.10. oli tänä vuonna tunkua ja osaan kierroksista liput menivät jo perjantaina. Kaikki kierrokset olivat täynnä, mutta erityisen kiinnostuneita oltiin uusista kierroksista Pispala Underground ja Kummitteleeko Tampereella?

Syksyinen Pispala oli kohteena Pispala Underground ja Punainen Tampere -kierroksilla​
Syksyinen Pispala oli kohteena Pispala Underground ja Punainen Tampere -kierroksilla​

Tampereen päivän kierroksia järjestettiin tänä vuonna kuudesta teemasta. Täysin uusia kierroksia olivat Kummitteleeko Tampereella?, Pispala Underground ja Venäläinen Tampere. Kapinaraittina ennen tunnettu Punainen Tampere -kierros jatkoi ohjelmistossa uusitulla sisällöllä, tykätty Härmälän kävelykierros pysyi entisellään ja usean vuoden tauon jälkee ohjelmistoon palasi Teiskon kiertoajelu. 

Tampereen päivien kiertoajeluita on järjestetty vuosikymmenien ajan ja ensimmäistä kertaa kaikki kiertoajelubussit (6kpl) olivat täynnä, eli pelkästään ajeluille osallistui noin 300 ihmistä. Huippusuositulle kaksikieliselle Pispala Underground kävelylle osallistui noin 150 henkilöä ja  Venäläinen Tampere suomenkielisellä kierroksella oli noin 70 hlöä, mukaanlukien kaksi venäläisvierailijaa, jotka eivät malttaneet odottaa myöhempää venäjänkielistä kierrosta. Kummituskierros vetosi toivotunlaisesti nuorempaan yleisöön, jolle Tampereen päiviin on erityisesti toivottu lisää ohjelmaa.

Ennätyksellisiä kävijämääriä selittävät sekä uudet ja uusitut kierrokset, mutta varmasti myös matkailuneuvonnan uusi sijainti Keskustorin kupeessa. Heinäkuun alusta matkailuneuvonta on näkynyt Tamperelaisille huomattavasti entistä paremmin, kun neuvonta muutti Rautatieasemalta Tampereen teatterin kivijalkaan Matkailuneuvonta ja kulttuurimyymälä Aplodiin yhdessä Tampereen teattereiden ja Tampere-talon lipunmyyntien kanssa.  

Matkailuneuvojat ovat innoissaan uudesta sijainnista, joka palvelee paremmin sekä matkailijoita että paikallisia​
Matkailuneuvojat ovat innoissaan uudesta sijainnista, joka palvelee paremmin sekä matkailijoita että paikallisia​