Uutiset

Koiramäen joulu avautuu Särkänniemessä lauantaina 28.11.

Kolmatta kertaa järjestettävä Särkänniemen Koiramäen joulu avaa ovensa 28.11. Koiramäen joulu tarjoaa perinteisiä suomalaisia jouluelämyksiä koko perheelle.

”Asiakkaiden toiveesta ja suuren suosion vuoksi olemme tänä jouluna laajentaneet Koiramäen joulun aukioloaikoja, jotta aikaa vierailuun olisi enemmän. Ohjelmassa on tapahtunut sisällöllisiä uudistuksia, esimerkiksi Tassuteatterissa pääsee tänä jouluna seuraamaan joulunäytelmää nimeltään Elsan ja Killen joulujekku”, kertoo tuotepäällikkö Maria Eskelinen.

Joulupukki ja karkkitonttu avaavat Koiramäen joulun lauantaina 28.11. Avajaispäivänä sadalle ensimmäiselle jouluvieraalle annetaan yllätyslahja. Lisäksi Killen joululeikkien yhteydessä klo 14.30 ja klo 16.30 on luvassa karkkisadetta.

Särkänniemen Koiramäen joulu on avoinna 28.11.2015–3.1.2016 la–su klo 13–19 sekä pe 11.12. ja 18.12. klo 17-20. Nuotiolla paistetaan vaahtokarkkeja, piparipajassa koristellaan pipareita ja askartelupajoissa askarrellaan joulukortteja ja -koristeita sekä pikkuautoja pyykkipojista. Tassuteatterin lavalla nähdään Tiltan tonttujumppa, joulunäytelmä, joululeikkejä sekä haukutuimpia joululauluja Koiramäen tyyliin. Patruuna von Töttermanin tallissa viettävät joulua Särkänniemen suosituimmat eläimet, alpakat, ponit, aasit, mikropossut sekä tietysti villasika Maurix. Mukana jouluvietossa ovat Koiramäen hahmot sekä tietysti joulupukki. Joulupolku rasteineen tutustuttaa Koiramäen väen perinteisiin sekä uskomuksiin. Kaikki aktiviteetit sisältyvät lipun hintaan.

Liput ennakkoon

Liput Koiramäen jouluun voi ostaa S-Etukortilla ennakkohintaan Pirkanmaan Osuuskaupan Prismoista, S-Marketeista, Kodin Terrasta, Sokoksesta ja ABC-asemilta. Edullisempia ennakkolippuja on myynnissä myös Särkänniemen verkkokaupassa http://verkkokauppa.sarkanniemi.fi/ Alle 100 cm pääsevät Koiramäen jouluun veloituksetta.

Särkänniemi pääsuojelijana Joulupuu -hyväntekeväisyyskeräyksessä

Tammerkosken Nuorkauppakamari ry toteuttaa Joulupuu-lahjakeräyksen kymmenennen kerran Tampereen seudulla 15.11.–13.12. välisenä aikana. Joulupuu-lahjakeräys on hyväntekeväisyysprojekti, jonka tavoitteena on antaa joululahja vähävaraisille tamperelaislapsille, jotka todennäköisesti jäisivät muuten ilman tuomisia. Tänä vuonna keräyksen suojelijana toimii Särkänniemi ja kummina Eila Roine. Eila Roine vierailee Särkänniemessä lauantaina 5.12. lukemassa joulusatuja.

Lahjoja voi tuoda Näsinneulan aulaan. Ohjeet keräykseen löytyvät osoitteesta: http://www.joulupuutampere.fi

Lisätietoja:
Tampereen Särkänniemi Oy
Kehitysjohtaja Ville Aarresuo
puh. 0207 130 306
ville.aarresuo(at)sarkanniemi.fi
www.sarkanniemi.fi

Kuvat: Kari Savolainen, kansikuva: Tampereen Särkänniemi Oy