Uutiset

3DSTEP-tapahtuma tuo 3D-tulostustekniikan kansainväliset huippuosaajat Tampereelle

Tampere-talossa 4.-5.10.2016 järjestettävä 3DSTEP-tapahtuma kokoaa paikalle kolmiulotteisen tulostusteknologian kansainvälisen kärjen. Kaksipäiväinen tapahtuma koostuu ammattilaisille suunnatuista seminaareista ja workshopeista sekä 3D-näyttelystä, joka on avoin kaikille.

Näyttelyssä voidaan nähdä suomalaisia ja kansainvälisiä alan toimijoita. Mukana niin laiteratkaisut, ohjelmistot kuin palveluntarjoajatkin.

Ensimmäiset 3D-tulostimet kehitettiin 1980-luvulla. Silloin niillä valmistettiin pelkästään muovimateriaaleja. Sittemmin laitteet ovat kehittyneet ja niiden hinta on laskenut roimasti. Samalla laitteilla valmistettavien materiaalien ja tuotteiden repertuaari on laajentunut rajusti. Tällä hetkellä kuumin osa-alue on metallien tulostaminen, joka kiinnostaa erityisesti teollisuutta.

Nykyisin 3D-tulostettujen kappaleiden käyttö on laajentunut pelkkien pika- ja näköismallien valmistamisesta kohti lopullisia tuotteita ja sarjavalmistusta. Tekniikan suurimpia hyödyntäjiä ovat tällä hetkellä ilmailuteollisuus sekä lääketieteen sovellukset. Suuria hyödyntäjiä ovat myös autoteollisuus sekä yleisesti tuotekehitys. Sovellusmahdollisuudet ovat huikeat. Esimerkiksi perinteisempi koneenrakennus- sekä prosessiteollisuus ovat kiinnostuneet aiheesta viime aikoina. Kuluttajapuolella uniikkien korujen ja design-esineiden valmistus on niin ikään kiinnostava alue.

– Käytännössä 3D-tulostuksen mahdollisuudet sekä ammatti- että kotitalouskäytössä ovat rajattomat. Haasteena varsinkin yrityksissä on saada suunnitteluosaajat mukaan hyödyntämään 3D-tulostuksen mahdollisuuksia, heti tuotesuunnittelun alkuvaiheesta saakka, kuvailee 3DSTEP-tapahtuman event manager Vesa Kananen Ideascout Oy:stä.

Kolmiulotteisessa tulostuksessa käytetään materiaaleina tyypillisesti muovia, metallia tai hiekkaa. Tekniikasta ja materiaalista riippumatta tulostettava kappale ”kasvatetaan” kerros kerrokselta. Tulostettavaa materiaalia voidaan pursottaa, levittää jauheena kerroskerrokselta tai suihkuttaa. Tuloksena kaikissa on suunnitellun 3D-mallin mukainen kappale.

Yhtenä asiakascasena tapahtumassa tullaan esittelemään ABB Oy:n tutkimusprojekti, jossa 3D-tulostusta käytettiin apuna työkaluinserttien valmistuksessa ruiskuvalumuottiin, jolla tuotetaan elastomeeriosia suurina sarjoina. 3D-tulostus osoittautui merkittäväksi tekijäksi valmistusprosessin tehostamisessa ja nopeuttamisessa sen mahdollistaman myötäilevän jäähdytyksen ansiosta.

– 3D-tulostuksella halutun muotoinen jäähdytyskanava saatiin mallinnettua geometrialtaan lähelle insertin tuotepintaa, jolloin ruiskuvaluprosessiin tarvittu jäähdytys- l. jaksoaika lyheni merkittävästi. Tämä puolestaan mahdollistaa tuoteosien paremman tuotettavuuden ja valmistustehokkuuden, selventää Matti Mielonen ABB:sta.

Alan ammattilaisille tai siitä kiinnostuneille tahoille 3DSTEP-tapahtuma tarjoaa ennennäkemättömän mahdollisuuden kansainväliseen verkostoitumiseen, ajatusten ja kokemusten vaihtoon sekä tiedon jakamiseen.

– Tapahtuman keynote-puhujina toimivat alan kovimmat nimet kuten Peter Sander (Airbus Operations), Alan Mucklow (Yamazaki Mazaki) sekä Moataz Attallah (University of Birmingham). Suomalaisista puhujista mainittakoon Heidi Piili Lappeenrannan ylioipistosta sekä ABB Oy:n Vesa Palojoki ja Matti Mielonen, vahvistaa Vesa Kananen.

Lisätiedot:
www.3dstep.fi
Facebook: 3DSTEP Event