Blogi

Vastuullinen ja kestävä innovaatiotoiminta - MARIE piirtää suuntaviivoja tulevaisuuden innovatiiviselle yrittäjyydelle

Olemme keskellä digitalisaatiomurrosta, joka vaikuttaa nopeassa tahdissa arkeemme ja yhteiskuntamme kehittymiseen. Mm. tekoäly, 3D tulostus, avoin data ja robotiikka tuovat mullistavia mahdollisuuksia, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Olemmeko varautuneet niihin aidosti, vai kuljemmeko teknisessä huumassamme kohti tuntematonta pysähtymättä ajattelemaan, mitä vaikutuksia näillä muutoksilla voi olla?

Vastuullinen innovaatiopolitiikka ja innovaatiotutkimus pyrkivät osaltaan tuomaan uusia keinoja aluekehittäjille ja päättäjille siitä, miten näihin teknisiin ja yhteiskunnallisiin muutoksiin on hyvä varautua. Tästä syystä myös Pirkanmaa on mukana Interreg Europe -rahoitusohjelman MARIE -hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää hankkeen osatoteuttajamaiden hyvien käytäntöjen jakamista ja syventää osallistujia vastuullisen innovaatiopolitiikan kehittämiseen (Pirkanmaan Liitto ja Tampereen Yliopisto).

MARIE -hankkeen ohjausryhmän jäsenenä minulle tarjoutui mahdollisuus päästä tutustumaan vastuullisen innovaatiotoiminnan tutkimus- ja kehittämistoimintaan Ranskan Orléansiin marraskuussa 2017, jonne kokoontui aluekehittäjiä ja vaikuttajia Italiasta, Espanjasta, Kreikasta, Irlannista, Ranskasta, Saksasta ja Romaniasta.

Mari Taverne, Business Tampere & Mika Raunio, Tampereen Yliopisto

Ranskan Centre Val De Loire:n 2,5 miljoonan asukkaan hallintoalueen yhtenä tavoitteena on ollut hyödyntää yrityspalveluverkostoaan vastuullisen yrittäjyyden tukemisessa ja luoda uusia käytännön läheisiä tukimuotoja yritysten vastuullisuuden ja kestävän kehittämisen strategiseen tukemiseen. Yhtenä erityispiirteenä Ranskassa ja Orléansissa nousi yhteiskunnallinen yrittäjyys, joka on selvästi ajankohtainen aihe alueen kehittäjille. Yhteiskunnallisella yrityksellä tarkoitetaan sosiaalisesta tai yhteiskunnallisesta kehittämistarpeesta syntynyttä yritystoimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin tai ratkomaan yhteiskunnallisia haasteita tai ympäristöongelmia. Nämä yritykset eivät tavoittele voittoa omistajilleen, niiden tavoitteena ovat poliittinen vaikuttaminen ja tuotosta vähintään puolet lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Orléansin panostuksesta tähän yritysmuotoon kertoo se, että DEV’UP Centre Val de Loire -kehittämisyhtiö pyrkii kehittämään yhteiskunnallisen yrittäjyyden kiihdyttämöä sekä tutkia sitä, miten näitä ”epätyypillisiä” yrityksiä johdetaan ja miten niiden strategian määrittelyä tulisi tukea.

Orléansin kaupunkikuvaa: raiteita ja maailmanpyöriä

Halusin nostaa yhteiskunnallisen yrittäjyyden esiin kirjoituksessani, sillä myös Suomessa tämän kaltainen toiminta on herättänyt kiinnostusta ja vastaavan kaltaisia yrityksiä on perustettu. Ranskassa huomasin taas konkreettisesti sen, että kansalaisilla on vahva tahtotila päästä vaikuttamaan sekä poliittisesti että yhteiskunnallisesti oman elinympäristönsä kehittymiseen jopa siinä määrin, että aluekehitysyhtiöt ovat valmiita tukemaan näiden kansalaisaloitteesta lähteneiden yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemin kehittämistä.

Yhteiskunnallinen yrittäjyys voi ihanteellisessa tilanteessa on apuna luomassa keinoja ja uusia rakenteita yhteiskunnan murrostilanteissa. Vastuullinen ja ennakoiva ruohonjuuritasolta lähtevä toiminta lisää ihmisten tietoisuutta ja valmiutta olla mukana suurissa teknologisissa muutostilanteissa ja tekee ihmisistä operatiivisia toimijoita ja vaikuttajia. Omassa työssäni kansainväliseen osaamiseen liittyvissä kysymyksissä olemme pyrkineet aktiivisesti edistämään kansainvälisten verkostojen syntymistä Tampereella. Myös maahanmuuttajataustaisilla henkilöillä on tarve päästä vaikuttamaan elinympäristönsä ja yhteiskunnan kehittämiseen. Vastuullinen innovaatiotoiminta ottaa huomioon monimuotoisen yhteiskunnan ja mahdollistaa yksilöiden osallistumisen kehittämistoimintaan,

Verkostoitumista ranskalaisten herkkujen äärellä

MARIE (MAinstreaming Responsible Innovation in European S3) -hanke tarkastelee aluekehittämistä vastuullisen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan (Responsible Research and Innovation, RRI) näkökulmasta. Vuoden 2017 alussa käynnistyneessä viisivuotisessa hankkeessa Pirkanmaalta ovat mukana Pirkanmaan liitto sekä Tampereen yliopisto. Hankkeen tavoitteena on kehittää innovaatiopolitiikan työkaluja vastaamaan entistä paremmin yhteiskunnan toimijoiden ja yhteisöjen tarpeisiin. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 2 miljoonaa euroa, josta Pirkanmaahan kohdistuu vajaa 240 000 euroa. Hankekumppanit tulevat Pirkanmaan lisäksi eri alueilta Italiasta (hankevetäjä), Irlannista, Kreikasta, Saksasta, Ranskasta, Romaniasta ja Espanjasta. Lisätietoa MARIE -hankkeesta: https://www.interregeurope.eu/marie/

Hankkeen yhteyshenkilöt:

Projektipäällikkö Tiina Ramstedt-Sen, Pirkanmaan Liitto, tiina.ramstedt-sen@pirkanmaa.fi
puh. +358 44 422 2266

Vanhempi tutkija Mika Raunio, Tampereen yliopisto, mika.m.raunio@uta.fi puh. +358 (0)50 327 6364

comments powered by Disqus
comments powered by Disqus