Blogi

Kaupungilta taloudellista tukea työllistämiseen

Työllistämisen kulut ovat monelle yritykselle liian suuret, vaikka tekemätöntä työtä löytyisi ja tekijöitä tarvittaisiin. Kaikki yrittäjät eivät kuitenkaan tiedä, että tähän löytyy apukeinoja. Tampereen kaupunki tarjoaa yrityksille työllistämiseen taloudellisia tukimuotoja.

Eräs loistava työllistämisen tukimuoto on rekrytointilisä. Sopivan tekijän löytyessä työllistämispalvelut voivat tukea työnantajaa jopa 600 eurolla kuukaudessa puolen vuoden ajan. Mikäli yrityksellä on tarve tekijälle yli vuoden kestävään työsuhteeseen, on lisäksi mahdollista saada vielä 1800 euron rekrytointipalkkio.

Muita keinoja tukea työnantajan ja -tekijän yhteistyön aloittamista on työkokeilu tai palkkatuki. Työkokeilussa tekijä voidaan saada kasvamaan yritykseen, jolloin työantajan kulut ovat 0 euroa. Palkkatuen määrä vaihtelee 30%, 40% tai 50% tekijän palkkakuluista. Palkkatuen määrä riippuu aina työnhakijan tilanteesta ja työkokeilun tarkoituksena on tukea hakijan työllistymistä.

Tampereen kaupungilla on lisäksi käytössä Täsmä-palvelu, jossa työntekijä on työsuhteessa Tampereen kaupungilla, mutta työskentelee asiakasyrityksessä. Tällöin palkkakulutkin maksaa Tampereen kaupunki. Täsmä-palvelussa lähtökohtana on aina työnhakijan tarpeet. Tämä tarkoittaa sitä, ettei tekijöitä voida etsiä Täsmä-palveluun työnantajan toiveesta vaan työnantaja etsitään, kun työnhakijan tilanne vaatii Täsmä-palvelun käynnistämistä.

Mikäli yrityksessänne riittää tekemistä ja tekijävajetta, ota rohkeasti yhteyttä työllisyyspalveluiden yrityskoordinaattoreihin! Suunnittelemme sitten yhdessä millaisia tukikeinoja voisi olla käytettävissänne. Tampereen kaupungin työllisyyspalveluiden tukiratkaisut ovat käytössänne, kun työnhakija on Tampereen kaupungin Työllisyyspalveluiden asiakas. Mikäli teillä on kysyttävää, vastaamme mielellämme.

Työllisyyspalveluiden yrityspalvelut:
sähköposti: tyonantajat@tampere.fi
puhelin: 040-580 8811

Tutustu lisää:
Palvelut työnantajalle
Taloudellinen tuki työnantajalle

Sari Korju
Yrityskoordinaattori
Tampereen kaupungin työllisyyspalvelut

comments powered by Disqus
comments powered by Disqus