Artikkelit

Tietysti 5G kiinnostaa!

Se mikä toimii Hervannan testiverkossa tänään, voi olla osa globaalia ratkaisua tulevaisuudessa. 5G:stä kiinnostunut väki tuumaili tulevia ja verkostoitui Tampereella Towards 5G -tapahtumassa syyskuun alussa.

Bengt Nordström Towards 5G -tapahtumassa Tampereella. Kuva: Mirella Mellonmaa
Bengt Nordström Towards 5G -tapahtumassa Tampereella. Kuva: Mirella Mellonmaa

Maailmalla mennään kiivaasti kohti 5G-aikaa, kun USA ja Kiina kilpailevat siitä, kumpi ehtii edelle uuden teknologian hyödyntämisessä. Kansainvälisesti toimivan konsulttiyhtiö Northstreamin toimitusjohtaja Bengt Nordström herätteli Tampereen seudun toimijoita arvioimalla, että Eurooppa on jäämässä jälkeen Yhdysvaltain ja Itä-Aasian kehityksestä.

Kiinnostus 5G:hen on luonnollista: Nordströmin mukaan esimerkiksi uudet liiketoimintamahdollisuudet, erilaiset älykkään kaupungin sovellukset ja palvelut sekä kustannustehokas tapa tarjota lisää kapasiteettia kannustavat 5G:n kehitykseen. Haasteina on saatavuus, sillä vaikka kehittämisessä kilpaillaan maailmanlaajuisesti, ottaa aikansa, että 5G saadaan riittävän laajasti tarjolle.

Tampereella kehitteillä olevia älykkään kaupungin 5G-palveluja on jo mahdollista testata, sen takaa Hervannassa toimiva Nokia Digital Automation Cloud LTE (Long Term Evolution eli 4G) -verkko. Vuoden 2017 loppupuolella julkistettu pilviohjainen privaatti LTE-testiverkko on saanut kiinnostuneita liikkeelle, ja nyt halutaan tavoittaa lisää mahdollisia kokeilijoita: yrityksiä, yliopistoja ja tutkimuslaitoksia.

– Privaatti LTE-testiverkko mahdollistaa älykkääseen kaupunkiin liittyvien sovellusten ja toiminnallisuuksien demot ja kokeilut oikeassa ympäristössä. Verkossa pystytään tekemään ja kokeilemaan hyvin paljon sellaista, mikä on myöhemmin mahdollista myös 5G:ssä, sanoo Nokian Digital Automation -yksikön operatiivinen johtaja Jari Peltoniemi.

Testiverkossa myös pienet yritykset pääsevät kokeilemaan ja kehittämään ideoitaan. Se mikä toimii tänään paikallisesti Hervannassa, voi tulevaisuudessa olla oleellinen osa globaalisti hyödynnettävää kokonaisuutta.

Jari Peltoniemi Towards 5G -tapahtumassa Tampereella.
Jari Peltoniemi esitelmöimässä Towards 5G -tapahtumassa Tampereella. Kuva: Mirella Mellonmaa

Peltoniemi ottaa esimerkiksi paikallisbussiliikenteen, joka voisi 5G-maailmassa reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin, vaikkapa matkustajamäärien vaihteluihin. Liikennöitsijät osaavat varautua ilman älysovelluksiakin isoihin tapahtumiin lisäämällä autoja liikenteeseen, mutta älykkäillä järjestelmillä tarpeisiin on mahdollista vastata vielä tarkemmin. Bussipysäkin sensoreista saadaan reaaliaikainen tieto liikkeellä olevien ihmisten määrästä ja mahdollisesti määränpäistäkin.

– Älykäs bussipysäkki keskustelee suoraan pilvisovelluksen kanssa ja ohjaa lisää autoja tarvittaville reiteille, Peltoniemi kuvailee.

Nokian LTE-verkko voidaan viipaloida eri käyttäjille, jolloin jokaiselle pystytään takaamaan tietty datakaista ja resurssit verkon sisällä. Kun verkko pystytään jaottelemaan eri käyttäjille, esimerkiksi bussiliikenteen ohjausta varten menee älypysäkiltä vain tieto siellä olevien matkustajien määrästä, mutta poliisi saa nykyistä huomattavasti nopeammin käyttöönsä myös vaikkapa etsityn henkilön tunnistamiseen tarvittavaa dataa.

Esimakua älykkään kaupunkiliikenteen mahdollisuuksista antoi tapahtumassa autonominen ajoneuvo, joka pohjustaa ratkaisuja raitiotien syöttöliikenteeseen. Tilaisuuden osallistujat pääsivät tutustumaan myös automatisoituun roskien tyhjennysjärjestelmään, jonka idea saatiin aikanaan lukiolaisilta: miksi pitäisi kärsiä epäsiististä ympäristöstä, kun robotti voi pitää sitä siistinä ympäri vuorokauden?

Teollisuuden näkökulmia langattoman verkon käyttöön toi Kalmarin Tommi Pettersson, Vice President, Software & Automation. Hän esitteli osallistujille Kalmarin kokemuksia datan siirrosta automaattiterminaaleissa. Niissä langaton verkko on työkalu, jolla varmistetaan että lastit kulkevat tehokkaasti ja turvallisesti. Merikuljetusten megatrendit johtavat siihen, että dataa liikkuu koko ajan enemmän.

Kuva: Mirella Mellonmaa
Kuva: Mirella Mellonmaa

Smart Tampere ja Business Tampere järjestivät Towards 5G – high bandwidth, low latency and new services -tapahtuman 5. syyskuuta 2018 Kampusareenalla. Yhteistyökumppani Nokia esitteli tilaisuudessa 5G-palveluita, jotka toimivat jo nyt privaatti-LTE-verkossa.

Osallistujien suuri lukumäärä oli järjestäjille myönteinen yllätys, esityksistä saatiin hyvää palautetta ja niiden jälkeen verkostoitumiskeskustelut jatkuivat vilkkaina. Osallistujat kommentoivat tilaisuutta muun muassa näin:

”Tietysti 5G kiinnostaa.” Glastonin Digitalization Manager Kai Knuutilan tokaisu tiivistää monen Towards 5G -tilaisuuteen osallistuneen ajatukset. Lasinkarkaisukoneita valmistava Glaston ei ehkä tule olemaan Hervannan testiverkon suoranainen käyttäjä, mutta verkon avulla kehittyy mitä todennäköisimmin myös Glastonia kiinnostavia sovelluksia ja testiympäristöjä.

– Meillä on esimerkiksi parhaillaan työn alla ensi vuoden kansainvälinen Glass Performance Days -konferenssi. Sen pääteemana on älykäs lasi, ja toivomme voivamme viedä sinne tamperelaista älykkään kaupungin ratkaisujen osaamista, esimerkiksi juuri 5G-huipputeknologiaa, Knuutila sanoo.

”Eniten kiinnostaa verkostoituminen.” Tampereen teknillisen yliopiston professori Kari Systä tarkastelee 5G:tä ohjelmistokehityksen näkökulmasta: tarvitaan sekä toimiva verkko että sopiva päätelaite, vasta sen jälkeen ohjelmistotuotannon tutkimusryhmä pääsee tekemään omaa juttuaan. Senkin takia verkostoituminen on tärkeää.

– Pitää tavata ihmisiä, joiden kanssa voi rakentaa yhteistyötä. Jos Hervannan verkon ympärille saadaan luotua ekosysteemiä ja törmäytettyä ihmisiä, siitä syntyy varmasti uusia asioita, Systä arvioi.

---

Tilaisuuden esitysmateriaalit:
Opening words, Seppo Haataja, Smart Tampere
Towards 5G, Bengt Nordström, Northstream
Cutting the wires in Automated Terminals, Tommi Pettersson, Kalmar
How to participate and use the network for testing
Funding services, Tuomas Maisala, Maisala.net Oy