Artikkelit

Norsunkestävyyttä ja joustavaa toimintaa

Keskusmyynti Oy - Finturen pihamaalla Lempäälän Sääksjärvellä riittää liikennettä. Puu- ja metallitavaraa saapuu ja valmiita tuotteita lähtee puistoihin, leikkipaikoille, pihoille ja leipomoihin ympäri Suomen. Kevät ja kesä ovat ulkokalusteiden ja -katosten valmistajille kiireisintä aikaa.

Yrityksessä on muutenkin tapahtunut viime vuonna paljon: muutto uusiin tiloihin, oman Finture-brändin ja tuoreen graafisen ilmeen sisäänajo, sukupolvenvaihdos ja liikevaihdon reipas kasvu lyhyessä ajassa. PIB-hanke on tarjonnut yrittäjille asiantuntija-apua kehityshankkeen hallintaan, kertovat perheyrityksen nousevan polven edustajat.

– Prizzwayn Raija Vilponen oli kyllä erittäin tervetullut tänne meille: ihminen joka on käynyt monessa yrityksessä ja tuntee kuviot, Tea Mäenpää sanoo.

– Hänen kanssaan mietittiin, mitä tässä ollaan tekemässä. Se avasi silmiä ja auttoi eteenpäin, Jussi Mäenpää jatkaa.

Ulkopuolinen tuki on tuntunut tarpeelliselta siitä huolimatta, että sisarukset ovat kutakuinkin syntyneet perheyritykseen, leikkineet siellä lapsuutensa leikkejä ja siirtyneet kumpikin omaa tietään yritykseen töihin. Monet käytännön asiat ovat siis jo tuttuja.

– Tukea tarvitaan, sillä vastaan tulee monenlaisia ohjeita, sääntöjä ja lakipykäliä. Niitä pitää osata soveltaa, kun kuitenkin haluaa toimia oikein, Tea Mäenpää kuvailee.

Keskusmyynti - Finturen tuotevalikoima on vuosien saatossa kasvanut asiakaskunnan toiveiden ja tarpeiden mukaan laajaksi. Klassikoksi on noussut kaikille tuttu, aikaa ja säitä kestänyt TVH:n bussikatos. Uusinta uutta taas tehdään skeittareille.

– Street Unit Parkline -sarja on kehitelty yhdessä Janne Saarion kanssa. Hän on ammattiskeittaaja ja maisema-arkkitehti eli sopiva yhteistyökumppani, kun sarjasta haluttiin sekä kestävä että toimiva, Jussi Mäenpää sanoo.

– Tällä sarjalla meidän on tarkoitus lähteä myös vientiin, Tea Mäenpää lisää. 

Kestävyys vilahtaa Mäenpään sisarusten puheissa usein, ja varmemmaksi vakuudeksi vielä muodossa "norsunkestävyys". Perinteisiin kuuluu myös mahdollisuus kehitellä tuotteita yhdessä asiakkaan kanssa  ja personoida niitä, sillä osaaminen ja valmistus ovat yrityksen omissa käsissä. Joustavuus halutaan säilyttää, vaikka yritys kasvaa, Mäenpäät vakuuttavat.

 

Keskusmyynti Oy - Finture

- kotipaikka: Tampere
- henkilöstö: 15-40 henkeä
- liikevaihto: 2,4 miljoonaa
- toimiala/tuotteet: ulkokalusteet ja -katokset
- www.keskusmyynti.fi
- www.finture.fi

(tiedot keväältä 2014)