Artikkelit

Mobiiliosaaminen houkutti Suunnon Tampereelle

Tampereen kaupunkiseutu on yrityksille kiinnostava ympäristö, mutta usein tarvitaan vielä hiukan kannustusta, jotta kiinnostus muuttuu toiminnaksi, investoinneiksi ja työpaikoiksi. Tredea pohjusti loppukesällä Suunnon päätöstä perustaa mobiiliosaamisen yksikkö Tampereelle.

Suunto ryhtyy kehittämään mobiilisovelluksia Tampereella, Technopolis Hermiassa. Kuvassa Tampereen yksikön vetäjä Sami Männistö ja tekninen projektipäällikkö Antti Hermunen.

"Hyvä uutinen it-alalle", totesi Aamulehti otsikossaan, kun se kertoi elokuussa, että Suunto avaa Tampereelle osaamiskeskuksen. Yksikkö työllistää alkuun noin kymmenen henkeä, joten se paikkaa alalla viime vuosina tapahtuneita irtisanomisia vain pieneltä osin – mutta auttaa kuitenkin osaltaan pitämään toimeliaisuutta käynnissä ja monipuolistaa seudulla toimivien yritysten kirjoa.

– Lisäksi pienen yksikön perustaminen antaa yritykselle käytännön kokemusta siitä, millaista seudulla on toimia. Se pohjalta on helpompi perustella esimerkiksi mahdollisia laajentumispäätöksiä, toteaa liiketoimintakehityksestä ja investoinneista vastaava johtaja Petri Nykänen Tredeasta.

Suunnon tarina alkaa 1930-luvulta ja kompasseista. Nykyisin se tunnetaan urheilukelloista, sukellustietokoneista ja urheiluinstrumenteista. Yhtiön pääpaikka ja tuotantolaitos sijaitsevat Vantaalla. Uusi yksikkö keskittyy mobiilisovellusten kehittämiseen, ja Tampereen kaupunkiseutu valikoituikin sen sijoituspaikaksi ennen kaikkea mobiiliosaajiensa takia.

– Merkittävä osa alihankinnastamme on tapahtunut Tampereelta, ja tämä kuvastaa hyvin sitä, että seudulla on tarvitsemaamme osaamista, sanoo Suunnon tekninen projektipäällikkö Antti Hermunen.

Monet Suomen kaupungit markkinoivat sijoittumismahdollisuuksia yrityksille, sillä investoinnit ja työpaikat kelpaavat kyllä kaikille. Tampereen kaupunkiseutua edustava Tredea lähti nopeasti liikkeelle, kun tieto Suunnon mahdollisesta kiinnostuksesta tuli.

– Saimme Tredeassa vinkin Tampere Business Campuksen Heidi Kesolta, ja järjestimme ensimmäisen tapaamisen Suunnon kanssa jo saman viikon aikana, kertoo Nykänen.

Tredea kävi Suunnon kanssa läpi muun muassa sitä, mitä Tampereen kaupunkiseudulla tarkemmin ottaen osataan, millaisia toimitiloja seudulla on tarjolla ja mitä yhteistyömahdollisuuksia tulijalle voisi avautua. Sijoittumispäätökset tekee aina yritys, ja Tredean tehtävänä on varmistaa, että päättäjillä on kattava kokonaiskuva seudun tarjonnasta työnsä pohjaksi.

– Tredea on auttanut merkittävästi uskon luomisessa: että Tampereen kaupunkiseudulle kannattaa tulla ja täältä löytyy se, mitä tarvitsemme, toteaa Suunnon Tampereen yksikön vetäjä Sami Männistö.

Männistö pitää huolen siitä, että tämän syksyn aikana saadaan kokoon Suunnon Tampereen yksikön ydintiimi ja se pääsee aloittamaan työnsä Technopolis Hermian tiloissa. Alkusyksyn viikkoihin on mahdutettu siis sekä työnhakijoiden haastatteluja että toimitilojen varustamista.

Oma yksikkö mobiilisovellusten kehittämiseen on Suunnolle tarpeen siksi, että nykyään esimerkiksi urheilukello on, paitsi yksittäinen liikkujan ja seikkailijan ranteeseen sopiva tuote, myös väylä kokemukselliseen ja tavoitteelliseen liikuntaan. Se välittää liikuntasuorituksista keräämänsä tiedot Movescountiin, joka on Suunnon online-yhteisö urheilun harrastajille.

– Movescountista voi nähdä, miten liikuntasuoritus on mennyt, miten se sopii suunnitelmiin ja millaista edistymistä on tapahtunut, Hermunen kertoo.

– Lisäksi voi seurata kaverien suorituksia, katsoa heidän käyttämiään reittejä ja suunnitella omia eli jakaa kokemuksia muiden kanssa, Männistö jatkaa.

Mobiilisovellusten käyttö on Männistön mukaan räjähdysmäisessä kasvussa, ja käyttäjät arvostavat saumattomia kokonaisratkaisuja. Digitaalisten palvelujen on kytkeydyttävä laitteisiin sujuvasti ja reaaliajassa.

– Esimerkiksi niin, että kun joku treenaa maratonia varten ja käy aamuviideltä "pikku" lenkillä, kollegat näkevät sen Movescountissa jo ennen kuin hän saapuu töihin, Männistö naurahtaa.

Mobiilissa maailmassa kehittäjän täytyy olla nopea. Se, mikä on tänään suosittua ja toimivaa, saattaa jo hetken kuluttua joutua tekemään tilaa uusille ideoille. Olemassaolevat sovellukset vaativat säännöllisiä päivityksiä, ja lisäksi pitäisi pystyä haistamaan, mitä liikkujat ja seikkailijat seuraavaksi haluavat.

Suunnon Antti Hermunen ja Sami Männistö eivät epäröineet kiivetä lähimmälle hervantalaiselle kalliolle, kun kuvaan kaivattiin pientä seikkailun makua.

Tredea tekee yhteistyökumppaneineen töitä, jotta seudulle saadaan lisää hyviä uutisia eli eri alojen investointeja, toimintaa ja työpaikkoja. Tredea käy potentiaalisia yrityksiä läpi koko ajan, ja tarttuu myös hanakasti saamiinsa vinkkeihin, kuten Suunnon tapauksessa tehtiin.

– Kaupunkiseudun eri toimijoiden aktiivisuus on tärkeää, jotta pystymme tunnistamaan seudusta kiinnostuneet yritykset nopeasti ja palvelemaan niitä tehokkaasti, toteaa Nykänen.

Palvelu muokataan sen mukaan, mitä kukin yritys erityisesti tarvitsee. Tredea pystyy esittelemään esimerkiksi kokonaiskuvan seudulla tarjolla olevista tonteista, toimitiloista, osaamisesta – tai mahdollisista yhteistyökumppaneista, sillä harva yritys pystyy kehittymään pelkästään omin voimin. Esimerkiksi Suunnolle myös mobiilialan yleinen vireys seudulla oli yksi mielenkiinnon kohde.

– Muun muassa Tampereen teknillisessä yliopistossa ja startup-kentällä tapahtuu meitä kiinnostavia asioita, ja haluamme varmasti etsiä yhteistyötä ja uusia mahdollisuuksia. Sitä kautta rakennamme myös omaa asemaamme ja rooliamme Tampereella, Männistö sanoo.

www.suunto.com